Tilaajalle

Yläkoulun taksvärkin tuoton 2 655 euroa sai Alajärven MLL

Yläkoulun oppilaat osallistuivat syyskuussa taksvärkkiin eli päivätyökeräykseen.

– Meidän oppilaskunta halusi, että kerätyt rahat käytetään paikallisella tasolla ja oman kunnan nuorille, perusteli keräyskohdetta oppilaskunnan jäsen Eeli Sillanpää 9. luokalta.

Lahjoituksen vastaanottanut MLL:n hallituksen puheenjohtaja Saija Ylinen saattoi vakuuttaa, että rahat käytetään juuri nuorten toivomalla tavalla.

– Meillä on uutena toimintana 3-6-vuotiaille tarkoitettu lasten liikuntakerho, jonka vetäjiksi on palkattu kaksi lukiolaista. MLL tarjoaa kesällä suosittua leikkikenttätoimintaa ja palkkaa senkin vetäjiksi nuoria. Myös poikia toivotaan kerhojen ohjaajiksi. Alajärven MLL toimii melko pienellä aktiivisten porukalla ja lähtee pyydettäessä monenlaiseen toimintaan mukaan.

Yläkoulun taksvärkkitoimikunnan puolesta rahalähetystä oli luovuttamassa matemaattisten aineiden opettaja Kaisa Tani.

Teksti: Miianella Herrala