Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai keskiviikkoiltana puoli kahdeksan jälkeen erikoisen pelastustehtävän.

Pelastustoimen tiedotteessa todettiin kyseessä olevan ihmisen pelastaminen ylhäältä/alhaalta Lappajärven Joelinkujalla.

Tapahtumapaikalla oltiin lopulta vaarallisissa korkeuksissa. Anssi Nahkala Lappajärven paloasemalta oli päivystävänä ryhmänjohtajana ensimmäisenä kohteessa.

– Nuorehko henkilö oli kiivennyt tuommoiseen telemastoon. Hän oli lähestulkoon kolmiomaston huipulla.

Kuinka korkealla uhkarohkea kiipeilijä kävi?

– Kyllä se vähintään 25-30 metriä ainakin on, missä ne alimmaiset lähettimet sijaitsevat. Käskytin poikaa, joka tuli oma-aloitteisesti ja rauhallisen varovasti alas. Ei tapahtunut putoamisia, eikä mitään.

Alajärven paloasemalta hälytyskohteeseen lähti nostolava-autokin, mutta varsinaiselle pelastustehtävälle ei ollut lopulta tarvetta.

– Nostolava-auto sai kääntyä takaisin, koska kiipeilijä totteli komentoja. Siihen tuli ensihoitokin, joka otti pojan haltuun.

Vaarallista leikkiä hengellä

Nahkala ei itse havainnut, oliko mastoon kiivenneellä pojalla maastossa seuraa. Hän ei itse ainakaan havainnut paikalta poistuvia mopoja, kun sammutusauto tuli paikalle. Toisaalta Nahkalalla oli tekemistä, kun hän seurasi muutenkin silmä tarkkana, ettei poika putoa korkeuksista.

Piditkö kiipeilijälle puhuttelua?

– Ihan ystävällisesti kysyin, että mikä älynväläys tämä oli, mutta poika vastasi, ettei hän tiedä. Mutta se on muiden asia selvittää, minkä takia.

Päivystävällä ryhmänjohtajalla on valistuksen sanat kaikille mastoon kiipeilystä haaveileville.

– On väärä paikka leikkiä.

Tuollaisessa mastossa lienee muitakin vaaran paikkoja kuin pelkkä putoaminen?

– En tiedä ovatko ne maston lähettimet radio- vai tv-lähettimiä, mutta siellä on lähetystehot sellaisia, että mastossa voi käydä kuin makkaralle mikroaaltouunissa.