Jukka Vuorio on laittanut pystyyn sarjakuvanäyttelyn 1980-luvun supersankarisarjakuvista Alajärven kirjastolle. Näyttely kestää 15. heinäkuuta saakka.
Nykyään Marvelin supersankarit kuten Hämähäkkimies, Hulk, Thor, Kapteeni Amerikka ja Rautamies tunnetaan ennen kaikkea menestyselokuvista, mutta kaikki nämä hahmot ovat saaneet alkunsa sarjakuvalehtien sivuilla.
– Tämä näyttely antaa pintaraapaisun lapsuuteni aikaan, jolloin Suomen lehtipisteet olivat täynnä erilaisia sarjakuvalehtiä. Löysin itse Marvelin sarjakuvat 9-vuotiaana vuonna 1987, kun olin paikallisessa divarissa vaihtamassa sarjakuvia. Supersankarisarjakuvat olivat Aku Ankan, Asterixin ja Lucky Luken jälkeen lapselle tajunnanräjäyttävä kokemus, Vuorio kertoo.
Vuorio ymmärsi Marvelin sarjakuvien kautta, että hahmoissa voi olla laajaa monipuolisuutta ja syvyyttä. Tarinoissa oli vuosikausien jatkumoita ja kuolemakin oli läsnä. Hän jatkaa, ettei lukija aina voinut mustavalkoisesti sanoa, kuka hahmoista oli hyvä ja kuka paha.
– Ovatko esimerkiksi Hulk, Wolverine tai Conan Barbaari yksiselitteisesti hyviä? Ehkä he ovat ennen kaikkea antisankareita, jotka luovat itse omat sääntönsä ja moraalikäsityksensä.

Vuoriota sarjakuvat ovat kiinnostaneet lapsuudesta saakka. Hän kertoo, että hän alkoi aikuisena keräilemään niitä ilman sen kummempaa tavoitetta.
– Lehtien parissa on vain mukava viettää aikaa.
Vuoriosta 1980-luvun suomeksi julkaistut lehdet ovat laadullisesti parhaita. Hän jatkaa, että vuosikymmen myöhemmin juonikuviot alkoivat monimutkaistua liiaksi, tuli liikaa erilaisia ajan ja avaruuden jatkumoita sekä tarinoiden ja hahmojen reboottauksia.
– Toivon näyttelyn innostavan sekä nostalgisiin 80-luvun tunnelmiin että ennen kaikkea Marvelin elokuvien ystäviä myös supersankarisarjakuvien pariin. Niitä löytyy Alajärven kirjastolta aikuisten sarjakuvahyllystä.
Näyttely on aiemmin ollut esillä Helsingin Maunulan kirjastossa ja Espoon Sellon kirjastossa.
Uutinen perustuu Jukka Vuorion lähettämään tiedotteeseen.