Köyhyys on sitä, että palkka, satunnaiset tulot, sosiaalituet ja läheisten ja ystävien avustus yhteen laskettuna ei riitä pakollisiin menoihin. Se ei siis ole tolloutta, vastuuttomuutta, laiskuutta, päihteittenkäyttöä tai omavalintainen elämäntapa.
Meneillään oleva energiakriisi tuo kansan keskuuteen lisää kokemusasiantuntijoita tämän asian selventämiseen.
Vähävarainen voi vielä monella tapaa säästää rahaa, mutta rahaton ei mitenkään. Kolmen euron talvitakki jää kirppikselle, jos sitä kolmea euroa ei ole. Taskunpohjat on kokeiltu, olkalaukku pengottu, auton lattia syynätty. Yleisöltä kysyminen vaatii kanttia ja kaverille on kilautettu jo liika monta kertaa.
Kun olet autosi vieressä itkemässä rikki mennyttä lampun umpiota, on parempi, kun hyvään tarkoitukseen rahaa keräävä laupias samarialainen ei lähesty.
Aikuista omakotitalon yksinhuoltajaa ei auta kukaan.
En nyt puhu sähkölämmittäjistä vaan nimenomaan niistä kaikista muista. Meitä on paljon, joille tuulinen sää on edelleen huono sää. Me olemme jo ajat sitten laskeneet asuntomme lämmöt, lumettaneet kivijalat, teipanneet ikkunat ja tiivistäneet ovet.
Olemme ottaneet sähkölaitteet seinästä, lopettaneet turhan autoilun, paikanneet vaatteemme, kasvattaneet ruokamme ja käyttäneet kaiken mielikuvituksen selvitäksemme.
Kun YLE:n kanavalla köyhyyttä käsittelevään ohjelmaan valitaan köyhää edustamaan boheemi elokuvaohjaaja ja ökytalossa köyhyyttään elävä työttömäksi jäänyt it-ammattilainen, tekisi mieli ottaa haulikko ja ruveta ampumaan summissa ympäri mustaa bittiavaruutta.
Olkaa huoleti, minulla ei ole asetta. Ulkorakennuksen takana on kasa vanhoja tiiliä. Siitä sitten vain tarpeen tullen mäiskimään niitä kappaleiksi maakiveä vasten. Sen verran pitää kuitenkin voimia jättää, että jaksaa taas paloa pensasaitaa ostoklapien jatkoksi muureihin.