Potilasjärjestöt tekevät arvokasta työtä. Koko hyvinvointialueen budjettiin verrattuna niiden yhteenlaskettu talous on mitätön, mitä taas niiden tekemä työ ei ole. Elintapaohjaus, väestötason tiedottaminen, vertaistukitoiminta. Tämä sektori pitää pitää lähellä julkista organisaatiota ja talousarviotukikin on aiheellinen.
Sairauden tai muun pahoinvoinnin hoito on pääosin kalliimpaa ja se on taatusti vaativampaa kuin sen ehkäisy. Siihen on panostettava. Tämä ei ole vain sote-organisaation asia, vaan tähän tarvitaan edelleen mukaan alueen kunnat. Panostusta liikuntapaikkoihin, harrastustiloihin, kuin myös mittavaa resursointia rakennuskannan korjaamiseen tai uudelleen rakentamiseen. Sisäilmaongelmat eivät ole katoamassa.
Sitten pitää olla nopea pääsy hoitoon, kun sitä tarvitaan.
Ep:n hyvinvointialueelta kuntayhtymät ja terveyslautakunnat poistuvat, ja sijaan tulee yksi hallinto. Riittääkö se? Ei riitä. Niiltä todellisilta sote-osaajilta ovatpa suorittavaa porrasta, lähiesimiehiä tai päälliköitä menee aikaa itselle vieraampien asioiden setvimiseen. Hankinnat, ostopalvelut, kilpailutus, työsuhdeasiat jne. tärkeät asiat.
Rakenneuudistus on mahdollisuus keskittää tätä osaamista ja tekemistä, ei palvelupisteitä. Kun koko Ep:n alueelta ja joka sektorilta- vammais-, kuntouttava-, päihdetyö, hammashoito, lastensuojelu - keskitetään, niin osaajilla on enemmän aikaa kohdata sitä asiakasta ja esimiehellä tukea työntekijöitä. Siirtymävaiheen jälkeen on oltava lukumääräisesti vähemmän hallintoon keskittyvää henkilökuntaa, mutta heillä on siihen parempi osaaminen.
Sairaanhoitopiirin valtuuston jäsen, hammaslääkäri, aluevaaliehdokas Atro Anttila, Vimpeli (kd.)