Vimpeliläisen omakotitalon yläkerrassa käy vilske ja vilinä. Kahdeksan- ja yhdeksänkuiset kissanpennut Om, Daya, Rio ja Aru spurttailevat ympäriinsä jahdaten leluja ja toisiaan – välillä huonekalujen päälle hyppien.
Uteliaan nuuhkuttelun kohteeksi pääsee myös toimittaja työvälineineen. Kameralaukun hihna taas jää riippumaan niin sopivasti tuolin reunan yli, että siihenkin on pakko päästä kynsillä tarraamaan.
Kissojen menoa katsoessa on vaikea uskoa, että ne löydettiin viime vuoden lopulla vain voipaketin kokoisina, elämästään taistelevina pentuina Mumbain laitakaupungilta.
Pennut oli hylätty yöaikaan paikallisen katukissoista huolta pitävän miehen luokse. Sieltä Elina Kataja haki ne hoitoon kotiinsa.
Alun perin pentuja oli viisi, mutta yksi niistä menehtyi.
Pennut olivat löydettäessä hyvin sairaita. Niillä oli nuha ja kissojen herpesviruksen aiheuttama silmätulehdus, joka voi hoitamattomana johtaa silmän tuhoutumiseen.
Yhdelle kissoista näin kävikin: poppoon ainoan tyttökissan Dayan toista silmää ei pystytty pelastamaan. Vauhdista päätellen menetetty silmä ei silti näytä menoa haittaavan.
Järviseutu uutisoi aiemmin tänä vuonna Elina Katajan elämästä Mumbaissa. Tuolloin neljän hoitokissanpennun tulevaisuus ei ollut vielä selvillä.
Katajalla oli ollut yhteistyötä paikallisen katukissa-aktiivin kanssa jo aiemminkin. Intiassa asumansa kolmen vuoden aikana hän oli hoitanut kotonaan useita hylättyjä katukissanpentuja, joiden selviytymismahdollisuudet ilman hoitoa olisivat olleet heikot.
Samanlaista apua hänen oli alun perin tarkoitus tarjota myös tälle kissanelikolle. Mutta kun Kataja sitten päättikin irtisanoutua työstään ja lähteä Intiasta, sai hän idean, että voisi yrittää saada kissat mukanaan Suomeen.
– Tämä nyt oli tämmöinen överiprojekti, Elina Kataja kiteyttää nauraen.
Prosessi oli pitkä ja työläs. Kissat tarvitsivat useita dokumentteja, rokotuksia ja verikokeita.
– Siinä on aika paljon, että hahmottaa ensinnäkin miten se prosessi menee ja että joka paperi on oikein, Kataja miettii nyt.
Työläimmäksi osoittautuikin paperien kasaamisen sijaan niiden oikeellisuuden varmistaminen.
Kaikkiin dokumentteihin ei esimerkiksi kelvannut kenen tahansa eläinlääkärin allekirjoitus, ja verikokeet piti lähettää tutkittavaksi EU:n hyväksymään laboratorioon; Katajan kissojen tapauksessa Isoon-Britanniaan.
Kataja joutui myös kirjoituttamaan papereita useaan kertaan uudelleen, koska niihin oli usein eksynyt jokin virhe nimiin tai päivämääriin.
Erehdyksille ei ollut sijaa:
– Suomessa kun ei ole karanteenia, niin kissat olisi lopetettu Suomessa, jos paperit eivät olisi olleet kunnossa, Kataja toteaa.
Päivää ennen lentoa Kataja huomasi, että papereista puuttuvatkin vielä yhdet leimat. Onnekseen hän sai avukseen intialaisen naapurinsa, joka lähti hakemaan ne hänen puolestaan eläinklinikalta.
Viisi kuukautta vienyt paperityö maksoi lopulta itsensä takaisin: Suomessa kissojen kanssa meni tullissa vain kymmenen minuuttia.
– Kun ihan yllättyneenä kiittelin, että miten tämä näin nopeasti meni, niin tullivirkailija sanoi, että kun paperit on kunnossa, niin se ei sen kauempaa vie, Kataja hymyilee.
Kissoista kaksi, Rio ja Aru, matkustivat ruumassa samassa kuljetuslaatikossa. Om taas matkusti Katajan kanssa matkustamossa.
Koska yhden henkilön mukana sai olla lennolla korkeintaan kolme kissaa, matkusti joukon neljäs, Daya, Suomeen Katajan kollegan mukana päivää myöhemmin.
Kataja uskoo, että rauhallisen kissakaksikon matka ruumassa on todennäköisesti sujunut hyvin, kuten myös leppoisan Dayan.
Samaa ei voi sanoa hänen kanssaan matkustamossa lentäneestä Omista, joka osoittautui matkaseurana hermoja raastavaksi.
– Mulle osui varmaankin ansaitusti tuo vaikein tyyppi, Kataja nauraa.
Kataja kuvailee Omin kiukutelleen ja raivonneen kuljetusboksissaan lennon ensimmäiset tunnit. Yrittäessään kuljetuslaatikosta ulos, oli kissa onnistunut samalla rikkomaan koko boksin.
– Meillä oli erittäin haastavat kaksi tuntia ennen kuin stuertti sanoi, että ota se vaan syliin sieltä. Sitten kun otin sen syliin, niin se oli kiltisti.
Kataja pitää Omin ottamista matkustamoon silti ainoana oikeana ratkaisuna, sillä ruumassa se olisi tehnyt kumman tahansa rauhallisista kissoista hulluksi.
– Se oli nyt sitten minä, jonka se teki hulluksi. Harkitsin kyllä, että avaan lentokoneen pelastusoven ja paiskaan sen pihalle sieltä, Kataja vitsailee.
Istanbulin lentokentällä pitkän vaihdon aikana Om pääsi purkamaan kuuden tunnin ajan energiaansa lemmikkihuoneessa.
– Se oli kyllä pelastus, Kataja toteaa.
Kataja päivittää kissojen kuulumisia suositulle Katajankulmalaiset -Facebook-sivulleen. Sen rinnalla hän ylläpitää myös WhatsApp-ryhmää.
Kissojen matkasta Mumbaista Vimpeliin syntyikin suoranainen someilmiö, kun WhatsApp-ryhmän jäsenet seurasivat matkan etenemistä hetki hetkeltä
– Siellä oli jengiä, joka seurasi Flightradarista meidän lentoja muutaman minuutin välein, Kataja kertoo.
Kun Kataja pääsi pitkän lennon jälkeen internetiin Istanbulin lentokentällä, sai hän huomata WhatsApp-ryhmään tulleen lennon aikana tuhansia viestejä.
– Siellä käytiin keskustelua siitä, missä kohtaa me mennään ja useampi sanoi, ettei ollut koko päivänä pystynyt tekemään mitään muuta kuin hermona seuraamaan, että päästäänkö me Suomeen.
Kissat saapuivat Suomeen noin viikko ennen haastattelupäivää. Elina Kataja kuvaileekin sekä kissojen että omistajan olleen väsyneitä matkan jäljiltä.
Kissat olivat "ruvenneet riehumaan" entiseen malliin vasta haastattelua edeltävän päivän aikana.
– Viime yö oli ensimmäinen niiden normaaliyö, eli juostaan koko ajan tukka putkella, tiputetaan kaikkea ja avataan kaappeja ja laatikoita, Kataja kuvailee.
Pian Katajan elämäntilanne muuttuu taas. Intiasta palattuaan hän ei aio jäädä Suomeen, vaan suuntaa jälleen ulkomaille.
Samaan aikaan intialaiset kissat jäävät tutustumaan Katajan kotimaahan hoitopaikoissaan hänen kaveriensa luona.
EDIT: 25.6.2026 klo 11.43. Lisätty juttuun video.
