Sisäministeriö suunnittelee eri tehtävissä toimiville sopimuspalokuntalaisille uudenlaisia luokituksia kuntotestien perusteella. Savusukeltajien vaatimukset pysyvät ennallaan, muutos koskisi muihin pelastustoimen tehtäviin osallistuvaa henkilöstöä muun muassa maastopaloissa ja tieliikenneonnettomuuksissa toimittaessa.
Tähänkin asti sopimuspelastajat ovat osoittaneet kuntoaan ja esimerkiksi savusukellustehtäviin ei ole ollut asiaa ilman säännöllisesti tehtäviä kunto- ja terveystarkastuksia. Uudistus lisäisi luokittelua, ja ryhmänjohtajan pitäisi osoittaa eri tavoin testeissä suoriutuneille sopimuspelastajille erilaisia tehtäviä.
Tavoitteena on yhtenäinen käytäntö koko maahan. Paikoin on jopa epäilty, että uusi kuntotarkastus vähentäisi sopimuspelastajien määrää.
Pelastuspäällikkö Keijo Kangastie Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta ei tätä usko.
– Nytkin kuntoa testataan, eikä kukaan ole ovelta kääntynyt, kun on kuntotesteistä kuullut. Jos vähän harrastaa, niin vaatimuksiin kyllä pääsee. Eniten ongelmia aiheuttaa hapenottokykyä mittaava polkupyöräergometritesti.
Siitä huolimatta Kangastie ei pidä uudistusta hyvänä. Etenkään pienemmissä kunnissa, joissa paloasemilla voi olla ainoastaan yksi tai kaksi vakituista pelastajaa ja loput ovat sopimuspelastajia. Silloin pitäisi olla mahdollisuus soveltaa.
– Akuutissa tilanteessa luokittelu on mahdotonta. Ryhmänjohtajalle tai asemavastaavalle jäisi iso vastuu siitä, kenet määrätään mihinkin tehtävään. Myös vaara-alueiden rajojen arvioiminen olisi käytännössä vaikeaa esimerkiksi maastopalossa.
Nykyinen käytäntö, jossa savusukeltajat erottaa kypärässä olevasta merkinnästä, on Kangastien mukaan hyvä tunniste palopaikalla.
– Pelastustoiminnan johtajalla on oikeus määrätä onnettomuustilanteessa kuka tahansa auttamaan. Ei siinä ehdi kysellä, että kuinka monta leukaa saat vedettyä. Ei niillä tuloksilla paloja sammuteta.
Samaa sanoo Vimpelin asemavastaava Jukka Siirilä. Vimpeli on tyypillinen eteläpohjalainen paloasema, Siirilä on sen ainoa vakituinen työntekijä. Aktiivisia sopimuspelastajia Vimpelissä on parikymmentä, vähemmän harjoituksissa käyviä kymmenkunta.
– Tehtävillä tarvitaan monenlaisia ihmisiä. On tärkeää, että mukana on porukkaa, jotka voivat vapauttaa toisia vaativampiin tehtäviin. Mutta moni eri luokitus hankaloittaa tilannetta.
Sopimuspelastajina Vimpelissä toimivat Juha Ylipekka ja Arttu Niinikoski toteavat, että kuntotesti on luonteva osa tehtävää.
Jatkossa kaikkien sopimuspelastajien pitäisi pystyä suorittamaan Firefit-testin taso kaksi. Jo aiemmin savusukeltajien on pitänyt suorittaa taso kolme.
Kakkostasolla pitää pystyä esimerkiksi tekemään 10–13 penkkipunnerrusta 45 kilon painoilla minuutin aikana. Kolmostasolla määrä nousee 18–22 suoritukseen. Lisäksi testissä suoritetaan istumaannousuja, jalkakyykkyjä ja käsinkohotuksia eli tutummin leuanvetoja. Lihaskuntotestien lisäksi testataan hapenottokykyä.
– Se on motivaatiojuttu. Kun on tietty taso, johon pitää päästä, tekee sen eteen töitä. Tässä hommassa pitää olla kunnossa, Niinikoski toteaa.
Vimpelin paloasemalla, kuten lähes kaikilla muillakin paloasemilla, on oma kuntosali, jolla sopimuspelastajat pääsevät treenaamaan lihaskuntoa.
– Nyt salilla on hyvät olosuhteet, kun sitä saatiin laajennettua, Siirilä sanoo.
Kuntotestejä ei Vimpelin paloasemalla pidetä syynä siihen, että sopimuspelastajien määrä on vähentynyt takavuosista. Taustalla on paljon suurempi muutos.
– Elämme murrosaikaa. Aiemmin esimerkiksi kuntien työntekijät ja maanviljelijät muodostivat ison osan sopimuspelastajien joukosta. Nyt heitä on vähemmän ja muutenkin työmatkat ovat pitkiä, joten etenkin päiväaikaisiin lähtöihin on välillä haastavaa saada väkeä pienillä paikkakunnilla. Varmasti joka kunnassa mahtuu lisää porukkaa mukaan, Kangastie sanoo.
Ylipekka kertoo liittyneensä palokuntaan vuonna 1998 kaveriporukan mukana, Niinikoski 2018 muutettuaan paikkakunnalle.
– Auttamisen halu siinä on isossa osassa, Ylipekka perustelee.
Niinikoski kertoo pohtineensa asiaa jo nuorempana, mutta silloisella kotipaikkakunnalla asuminen sivukylällä olisi vaikeuttanut liikaa kiirelähtöihin ehtimistä.
– Tänne muuttaessani ajattelin, että samalla tutustuu ihmisiin. Ja olin oikeassa, kyllä tämä porukka on kuin toinen perhe.
Sopimuspelastajan tehtävä vaatii sitoutumista, mutta Ylipekka ja Niinikoski sanovat, että päivystysvuorot eivät ole ongelma. Myös työnantaja on suhtautunut myönteisesti päiväaikaisiin lähtöihin.
– Tarvittaessa niitä voidaan järjestellä keskenäänkin, jos on pakollisia menoja, Ylipekka toteaa.
– Ja päivystysvuorot rauhoittavat elämää. Niille viikoille ei sovita muuta, ollaan kotona ja treenataan, Niinikoski sanoo.