Moni elää elämäänsä voimiensa äärirajoilla, ylikin, ja uupuu kaiken kuormittavan alla. Väsyminen on osa luonnollista elämää, vuorokausirytmiämmekin, ja joskus on ”armoa kaikkensa antaa”, niin kuin Jukka Leppilampi laulaa. Mutta voimien yli uupuminen on eri asia.
Kuningas Daavidilla oli tärkeä tehtävä valmistella Jerusalemin temppelin rakentamista, jonka hänen poikansa Salomo sitten käytännössä toteutti. Elämänsä loppuvaiheessa Daavid sanoi koonneensa Jumalan temppeliin tarvittavia rakennusmateriaaleja ”voimiensa mukaan” (1. Aik. 29).
Hän oli koonnut kultaa siihen, mihin kultaa oli tarvittu, puuta siihen, mihin puuta oli tarvittu ja kaikkea muutakin samoin.
Tässä Daavidin asenteessa on meillekin oiva esimerkki. Vaikka olisi kyse kuinka tärkeästä tehtävästä, Jumalan antamastakin, sen saa tehdä voimiensa mukaan. Ei nääntyen, yliyrittäen tai harmitellen voimiensa vähyyttä, vaan voimiensa mukaan.
Daavid keräsi materiaaleja siihen, mihin niitä tarvittiin, ei turhia varastoja. Kunpa mekin antaisimme aikaamme siihen, mihin sitä tarvitaan, taitojamme sinne, missä niitä tarvitaan, varojamme sinne, missä niitä tarvitaan ja rukouksiamme silloin, kun niitä tarvitaan.
On kuitenkin yksi, jonka oli välttämätöntä elää ja kuolla yli voimiensa. Sen teki Jumalan poika Jeesus Kristus Golgatan keskimmäisellä ristillä, jotta meillä väsyvillä ja uupuvilla, yli omien voimiemme yrittävillä, olisi Hänen armonsa.