Olin Alajärven puhelinkeskuksessa kolme vuotta ennen Ruotsiin lähtöäni. Silloin oli pitkät työpäivät, ei sellaisia tänään varmaan saisi ollakaan.
Meitä oli vain kaksi, Aili Vainio vastaavana, ja minä.
Oltiin töissä vuorokausi kerrallaan: kello 14.30 alkaen samaan aikaan seuraavana päivänä. Keskus suljettiin kello 22 ja avattiin kello 7, mutta aina piti olla paikanpäällä ja aina vastata, yölläkin tietysti.
Ja tapahtui sitäkin silloin tällöin. Useimmiten oli tulipalo, mutta myös tapaturmia ja sairauksia. Suurin tulipalo minun aikanani oli apteekin varaston palo.
Tavallisesti tuli vain soitto keskukseen, että siellä palaa tai on muuta hätätilaa.
Sitten piti paikalla olevan puhelinvälittäjän tietää, mitä tehdään! Apteekin tapauksessa herätin heti palopäällikön Oskari Koskelan (numero 35). Hän sitten määräsi, mikä palokunta hälytetään.
Meillä oli kolme eri listaa. Ne olivat silloin niin sanottuja vapaapalokuntia ja niille piti soittaa, siis jokaiselle sillä listalla, minkä Oskari määräsi. Tosi tärkeä henkilö oli myös Olavi Sorvari. Jos koneessa ja yhteyksissä oli suurempi vika, niin Aili sanoi, että soita Olaville. Hän oli todella pätevä.
Meidän piti muistaa ulkoa kaikki numerot. Ei siinä ollut aikaa etsiä luettelosta, eikä siihen aikaan kukaan sanonut numeroa vaan vain lyhyesti: sairaalalle, nimismiehelle, Salon makkaratehtaalle ja niin edelleen.
Paitsi Alajärven kirkonkylän puhelimia, linjoja oli myös kaikkiin kyliin: Hoisko, Koskenvarsi, Kurejoki...
Linjat oli myös Lapualle, Soiniin ja Vimpeliin.
Monet terveiset sinne koti-Suomeen!
Lilja Nielsen (Pöntiskoski)
Trelleborg, Ruotsi